torstai 7. huhtikuuta 2011

Toko

Maanantaina Minnalla aloitimme peruutus harjoituksilla. Aluksi Ulla laski takapuolensa maahan, mutta pikkuhiljaa alkoi peruuttaminen ihan seisoenkin onnistua. Paikka pysyi sivulla kuitenkin melko hyvin. Sitten yhdistettynä vasemmalle käännös, oikealle käännö ja peruuttaminen. Muutama askel eteenpäin, vasmmalle käännös, pari askelta peruuttamalla ja matka jatkui, kunnes käännyimme oikealle. Vasemmalle käännökset ja peruutukset menivät hyvin, mutta oikealle käännöksissä Ulla edelleen etääntyy hieman jalasta.
Sitten seuramisessa liikkeelle lähtöjä. Ulla on tehnyt varsinkin kokoeissa sitä että aluksi ei oteta kontaktia, vaan vasta muutaman askeleen jälkeen. Teimme yhen askeleen ja palkka, kaksi askelta ja palkka. Ehkä tätä jatkamalla muutaman kerran viikossa ongelma alkaa ratketa:)
Otimme myös liikkeestä seisomista, Ullalla ei ollut mitään ongelmaa. Aluksi teimme myös nopeusharjoituksia. Seiso sanan jalkeen lensi palkka suoraa taakse. Ulla ei kyllä yhtään tajunnut tätä leikkimisen ihmeellistä maailmaa. Vetäminenkin on aivan outo käsite.
Ruutuun lähetys on hyvin alkutekijöissä, mutta kyllä Ulla aina sinne ajautuu makkara löydöksen toivossa. Ensi kerralla jos sitä alkaisi vaatimaan pysähdyksen ja maahan menon. Haasteeksi ja ongelmaksi todennäköisesti tulee kaukaa maahan huutaminen.
Hypyssä varmistimme ettei Ulla kierrä hypyn sivulle, kuten kokeessa kävi. Palkan annoin aina hypyn yli, ei sivukautta niinkuin joskus olen tehnyt :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti